Puoli vuotta reissussa

Siitä on tänään tasan puoli vuotta, kun Viking Linen laiva irrottautui Katajannokan terminaalista. Istuimme laivan baarissa, kannella 6, juomassa Fresitaa rinkkojemme ympäröimänä. Tunnelma oli outo. Samaan aikaan oli hyvin haikea olo katsella Helsingin siluettia tietämättä, milloin palaa ja näkee kaikki tutut naamat uudelleen, mutta samalla odotti malttamattomana uusia kokemuksia. Olimme vain reilua viikkoa aiemmin jättäneet työpaikkamme ja toissa päivänä tanssineet ystäviemme ympäröimänä läksiäisissä.

Laivassa kanssasuomalaiset vetivät jo tiukkaa viinaa, vaikka oli hädin tuskin edes lounasaika. Ja ymmärtäähän sen, olimmehan menossa suomalaisten alkoholin mekkaan – Tallinnaan. Monet heistä olivat päiväristeilyllä ja palaisi illan tullen räkäkännissä koteihinsa vetäen perässään järjetöntä määrää ilolientä. Tällä kertaa me emme palaisi illalla emmekä edes parin päivän päästä, ja sitä oli vaikea tajuta.

Tuosta hetkestä tuntuu olevan pieni ikuisuus ja tavallaan siitä onkin. On tapahtunut niin paljon kaikenlaista ja olemme tavanneet lukemattoman määrän ihmisiä sekä kokeilleet uusia asioita. Ollaan mm. valvottu tuskaisena yöbussissa Euroopan halki, koettu Berliinin urbaani syke, menty kihloihin Eiffelin huipulla, maisteltu aitoa italialaista pizzaa ja jäätelöä, valloitettu vuori Sveitsissä, uitu vuoristolammessa Itävallassa, humalluttu litran tuopeista Oktoberfesteillä, koettu Moskovan jämähtänyt ruuhka, nautiskeltu ajantajun katoamisesta Siperian junassa, nukahdettu Mongoliassa jurttaan koirien ulvoessa pakkasyössä, kävelty Kiinan muurilla, seilailtu Halong Baylla, koettu trooppiset tulvat Vietnamissa sekä paahduttu auringon alla Kambodzan paratiisisaarilla. Olemme matkanneet autolla, metrolla, raitiovaunulla, junalla, laivalla, lautalla, lentokoneella, skootterilla, tuk-tukilla, pyörällä ja kävellen. Päivääkään emme tästä reissusta vaihtaisi ja ainoa mitä olemme katuneet, on se, ettemme lähteneet jo aiemmin. Näin puolen vuoden kohdalla on alkanut hiljalleen tajuta, että olemme reissussa vähän pidemmän aikaa ja osaamme reissata nykyisin paljon paremmin kuin ennen. Uskokaa pois, reissaamisenkin voi tehdä väärin, vaikka Iltalehti ei vielä siitä olekaan repinyt otsikkoa ”Oletko aina reissannut väärällä tavalla? Katso vinkit fiksumpaan reissaamiseen” Toki meillä alkuvaiheessa suunnitelma oli tarkoituksella hyvin tiukka, sillä Euroopassa kiertelyyn oli rajallinen määrä aikaa sekä rahaa. Nyt ei kuitenkaan enää tarvitse suunnitella niin paljon ja enää ei stressikäyrä nouse, jos emme esimerkiksi tiedä missä vietämme seuraavan yön. Kaikella on tarkoituksensa ja kaikki tuntuu kummasti järjestyvän, niin kliseiseltä kuin nämä kuulostavatkin.

Monet lähtevät reissuun etsimään itseään. Olemmeko me sitten löytäneet itsemme? Emme vielä, vaikka paljon on kehitystä tapahtunut. Olemme oppineet paljon eri maiden kulttuureista, historiasta, sodista, uskonnoista ja ties mistä, mutta ehkä eniten olemme kuitenkin oppineet itsestämme ja toisistamme. Kerrankin on ollut aikaa olla hiljaa, ajatella, kuunnella ja jutella. Onhan sitä ollut pakkokin, kun on välillä pitkiä aikoja paikoillaan. Nykypäivän ihminen ihan häkeltyy, kun huomaa useammin kuin pari kertaa päivässä pysähtyvänsä miettimään ja keskustelemaan itsensä tai muiden kanssa. Ihan suositeltavaa jokaiselle miettiä välillä muutakin kuin miten selviää päivän rutiineista ja monelta pitää olla missäkin. Tokihan näitäkin on hyvä pohtia ja joinakin päivinä se saattaa olla meilläkin päivän tärkein agenda, jotta päästään paikasta toiseen, mutta on hyvä ymmärtää, että tämä on vain asioiden hoitoa ja elämä tapahtuu oikeasti näiden pakollisten suoritteiden ulkopuolella. Sanottakoon myös, että nykyään ei muuten tule yhtään huono omatunto olla myös tekemättä mitään tai jättää jokin asia myöhemmäksi, jos tuntuu ettei saa juuri nyt sitä tehtyä, sillä päivä se on huomennakin, joten turha ruveta häsäämään!

Suomessa arki koostui siitä, että suoritti. Töissä suoritti tehtäviä, kotona suoritti arkiaskareita pyykinpesusta ruoanlaittoon. Liikunta oli ajoittain suorittamista, jopa ystävien näkeminen saattoi olla suorittamista, vaikka se mukavaa olikin. Elämä oli yhtä suorittamista ja tuli huono omatunto, jos vapaapäivänä ei tehnytkään mitään hyödyllistä kuten pessyt pyykkiä, siivonnut, tehnyt ruokaa pakkaseen tai urheillut hullun lailla. Milloin vain näistä asioista tuli hyödyllisiä ja kaikki muu oli ”turhaa”? Taitaa olla juurikin toisinpäin. Tuskin kukaan meistä kuolinvuoteellaan ilolla tai haikeudella muistelee kuinka monta koneellista pesi pyykkiä elämänsä aikana tai monta kiloa rautaa nousi penkistä tai kuinka paljon tuli paiskittua ylitöitä tai kuinka paljon oli rahaa pankkitilillä tai kuinka monta tavaraa oli saanut kerättyä ympärilleen.

Reissun aikana ajatukset Suomesta ja suhtautuminen siihen on muuttunut. Alussa koki Suomea kohtaan jopa jonkinlaista vihaa, mikä johtui osittain siitä, että Suomi ei vaan ole vuosiin enää tuntunut kodilta ja kaipuu kauas on ollut kova. Vihan kokemiseen vaikutti varmasti myös se, että päästi irti siitä kiireisestä elämästä, josta oli tullut henkinen helvetti lähiaikoina. Olimme viimeisen noin vuoden olleet molemmat kiinni kahdessa työssä ja reissusäätäminen, muutamat raskaat tapahtumat elämässä ym. siihen päälle ajoi väistämättä tilanteeseen, jossa ei ollut henkisesti niin hyvä olla. Alkuun vertailimme paljon Suomea muihin maihin etenkin Suomelle epäedullisessa valossa. Suomi oli sellainen ärsyttävä tyyppi, jota teki mieli haukkua koko ajan. Pikkuhiljaa Suomi kuitenkin unohtui ja ei ajatellut enää oikeastaan muuta kuin siellä olevia ihmisiä (ja nyhtökauraa). Mitä kauemmas menimme, sitä vähemmän Suomi enää kiinnosti. Hyvässä tai pahassa. Tällä hetkellä Suomi näyttäytyy aika neutraalissa valossa emmekä juurikaan tiedä mitä siellä tapahtuu. Olemme kuitenkin ajan mittaan ruvenneet kaipaamaan Suomesta ystävien lisäksi puhdasta luontoa, sekä Suomen kesää ja olemmekin näiden asioiden valossa levittäneet hyvää Suomi-kuvaa maailmalla ja moni on innostunut matkustamaan sinne. Asuinpaikkana sitä emme kuitenkaan voi vieläkään mainostaa kovin paratiisina, koska sitä se ei meillekään ollut edes ennen loppuajan henkistä helvettiä. Paljon on hyvää sanottavaa Suomesta ja välillä ikävöi joitain asioita, mutta on silti hyvä, että se on siellä vähän kauempana. On ollut mukava ottaa etäisyyttä ja mitä olemme kuulleet, niin ei siellä ihan hirveästi ole mitään tapahtunutkaan Saara Aallon menestyksen tai poliitikkojen hölmöilyjen lisäksi. Suomeen tulee mielellään käymään joskus, mutta enemmän ja enemmän alkaa tuntua siltä, että koti on jossain muualla maailmalla.

Etäisyyden ottaminen on ollut hyväksi myös ihmissuhteissa. Emme ole pitäneet ihan hirveästi yhteyttä Suomessa oleviin ihmisiin, muuta kuin whatsappaillut perheen ja joidenkin ystävien kanssa sekä satunnaiset Skypettelyt. Joidenkin ihmisten kohdalla olemme harmitelleet, ettei ole tullut pidettyä enemmän yhteyttä, mutta ehkä nyt kun tahti laantuu, voimme ottaa aikaa myös sille. Olemme jo tämän puolen vuoden aikana kuitenkin huomanneet/tajunneet, ketkä olivat niitä ihmisiä elämässämme, joita ei jatkossa enää voi sanoa muuta kuin tutuiksi, jotka eivät osaa olla onnellisia puolestamme, joiden läsnäolo elämässämme on ollut enemmän taakka kuin voimavara ja joiden taakse jättämiseen tämä matka on oiva tilaisuus. Oikeiden ystävien kanssa välimatka tai pitkä tauko ei haittaa vaan välimatka jopa tietyllä tapaa vahvistaa suhdetta ja nähdessämme jutut jatkuvat samasta, mihin viimeksi jäivät ja yhdessä on edelleen hyvä olla. Ne ystävät osaavat olla onnellisia meidän puolesta ja me olemme onnellisia heidän elämästään Suomessa tai muualla maailmassa. Ympärillämme on onneksi mahtavia tyyppejä, joista haluamme pitää kiinni, vaikka välissä olisi tuhansia kilometrejä ja yhteydenpito satunnaista. Parempi kerätä koriin kymmenen kypsää ja makeaa appelsiinia kun kaksikymmentä pilalle mennyttä. Uskomme ja toivomme, että nämä tärkeät ihmiset myös tietävät, että välitämme vaikkemme yhteyttä hirveästi pystykään koko ajan pitämään.

Tiedättekin pääpiirteittäin missä olemme käyneet ja mitä olemme tehneet, jos olette lukeneet lokimerkintöjämme. Yhdellä bussimatkalla kuitenkin innostuimme muistelemaan mennyttä ja päätimme tehdä itsellemme listan. Ajattelimme tämän postauksen kunniaksi julkistaa muutamia kohokohtia teillekin. Listoissa ei ole sisäistä paremmuusjärjestystä vaan ne on lueteltu kronologisessa järjestyksessä ja sanottakoon vielä, että positiivisia kokemuksia on rutkasti enemmän kuin negatiivisia vaikka kaikissa listoissa niitä näkyykin saman verran.

Top-5 kokemukset

• Auringonlasku ja SE kysymys Eiffel-tornissa
• Siperian junan ajattomuus
• Kiinan muurilla tallustelu
• Farmityö Kiinan maaseudulla
• Tarokon rotkossa ajelu Taiwanissa

Miinus-5 kokemukset

• Berliini-Amsterdam yöbussimatka lähtöineen: lähtö meni tiukille edessä sattuneen kolarin vuoksi ja juoksimme 33 asteen helteessä rinkat selässä varvastossut jalassa 2km ehtien juuri ja juuri bussiin. Bussi oli super-epämukava ja yö piinallisen tuskainen sekä hikinen
• Pekingin saasteet
• Kiinan koijaukset ja ihmisten röyhkeys
• Dulanin Workaway -työpaikan tylsät työpäivät, joita tehtiin välillä aivan turhaan
• Vatsatauti kolme kertaa 1,5kk sisällä. Ei varmaan tarvitsee avata enempää?

Top-5 ruoat

• Erään Barcelonalaisen vege-ravintolan ”Gordon bleu” sienikastikkeella ja ohralla
• Italialainen pizza
• Gelato eli italialainen jäätelö
• Mongolialaiset dumplinit jurtassa
• Taiwanin pienet höyrytetyt ”pullat”

Miinus-5 ruoat

• Merileväsalaatti Pekingissä: suu puutui, kieli turposi ja makuaisti lähti
• Stinky tofu Kiinassa: tofu on valmistettu marinoimalla sitä viikkoja tai jopa kuukausia käyneessä maidossa, vihanneksissa ja suolaliemessä. Haisee kuin viemäriin kuollut rotta, maku tosin miedompi, mutta mitenpä syöt kun aivot huutaa, että ”Eeeiiii!!! Et laita tuota suuhusi!!”?
• Mustapippurinuudeli Kiinassa: ostettiin kaupasta hotellille purkkinuudelia, jota voisimme tehdä kun ei huvittanut maistella kiinalaisia makuelämyksiä. Laitettiin tottuneesti kaikki maustepussit sekaan ja lopputulos oli järkyttävä. Voitte kokeilla kotona: kypsennä paketti nuudelia ja lisää sekaan 2dl mustapippuria. Nautitaan ilman vettä.
• Teemunat Taiwanissa: kananmuna keitetään ensin normaalisti, jonka jälkeen kuoreen tehdään pieni halkeama ja se keitetään vielä uudelleen vahvassa teessä. Voisi kuvitella, ettei maku ole kovin vahva, mutta se oli, eikä muistuttanut edes etäisesti teetä. Kananmuna oli värjäytynyt ruskeaksi ja oli sisältä limainen. Näitä kuitenkin myytiin joka kaupassa ja oli ilmeisesti suurta herkkua paikallisten keskuudessa.
• Sisälmyspiiras Vietnamissa: ostimme katukojusta venäläistyyppisen piiraan ja optimistisesti toivoimme sen sisältävän kaalia, perunaa tai sieniä. Turha luulo, piiras oli täytetty suolenpätkillä ja oksennus ei ollut kaukana. Jari söi nälkäisenä puolet piiraasta, kunnes Jenna teki havainnon ruumiinosista. Jennalla jäi oma osuus syömättä ja Jarilla oma osuus kurkki jo kurkussa.

Top-5 majoitukset

• Ihanan ja vieraanvaraisen Marian asunto Berliinissä
• Doug’s Mountain Getaway Itävallassa: hostelli, joka oli oikeasti kuin jonkun koti. Löytyi mm. sauna, ulkoporeallas, vanhoja pelikonsoleita ja hyvää seuraa.
• Jurttamajoitus Mongoliassa (erityismainintana maailman paras peitto!)
• Debon & Tolun ihana viiden tähden kotimajoitus Shanghaissa
• Halong Bayn järjettömän kallis luksushytti omalla poreammeella ja isolla sängyllä

Miinus-5 majoitukset

• Mökki Olkhonin saarella Baikalilla: mökissä oli öisin pakkasta
• Shanghain hostelli: varasimme yhdeksi ekstrayöksi spontaanisti hostellin. Olimme löytäneet hyvän varaussivuston, mistä löytyi halpoja majoituksia Kiinassa. Koska varaussivusto oli tehty kiinalaisille, oli meidänkin hostelli tarkoitettu vain kiinalaisille. Saimme kuitenkin ihmeen kaupalla majoittua siellä kiinalaisten seassa. Työntekijä ei puhunut sanaakaan englantia ja meidät sijoitettiin omiin huoneisiin. Oli pientä hässäkkää ilmassa, kun kukaan ei ymmärtänyt toisiaan. Kiinalaiset tytöt olivat innoissaan länsimaalaisesta ja Jenna vietiin kädestä pitäen pesemään yhdessä kasvoja, hieman kiusallista.
• Taipein hostelli: järjettömän kuuma ja kostea huone, metallinen kerrossänky nitisi ja natisi pelkästä hengittämisestä. Ei tullut nukuttua paljoa.
• Dulanin työpaikalla järjestetty ilmaismajoitus: nukuimme varastossa, jossa oli useampi kerrossänky ihan vieri vieressä kuin olisi siskonpedissä nukkunut. Osa työskenteli baarissa ja tuli yöllä nukkumaan, kun taas osa heräsi aikaisin aamulla aamuvuoroon.
• Hong Kongin hotelli: vaatekomeron kokoinen ikkunaton läävä, josta jouduimme maksamaan tuplasti enemmän kuin yleensä maksamme majoituksesta.

Kaiken kaikkiaan reissaaminen on ollut ihanaa, vapauttavaa ja onnellista aikaa. Olemme kokeneet ja kasvaneet viimeisen puolen vuoden aikana enemmän kuin aikoihin. On hetkiä, jolloin pakahtuu, kun ajattelee sitä tilannetta, missä olemme nyt ja toivoo, että kaikki elämän tulevat päivät olisivat tällaisia. Toki on myös niitä päinvastaisia hetkiä, kun esim. istuu jossain kämäisessä vessassa, takalistosta suihkuaa vedeksi luokiteltavaa ainetta painepesurin teholla ja samalla oksennat sisuksiasi muoviroskikseen. Siinä on matkustuksen glamour kaukana ja onnellisuuteen pakahtuminen vielä kauempana. Se on kuitenkin ilmeisimmin se hinta, mikä on aika ajoin maksettava. Viime aikoina olemme maksaneet mielestämme jo vähän liiankin hövelisti, joten olisi aika olla ihan ilman mitään tauteja, edes hetki.

Mutta mikä parasta ja samaan aikaan vaikeaa, olemme tajunneet, että meillä on niin paljon mahdollisuuksia, että se tuottaa toisinaan päänvaivaa. On mahdollisuus tehdä melkein mitä vaan ja missä vaan. Välillä on houkuttelevaa mietiskellä, että jos nyt tahtoisimme, voisimme ostaa oman pienen bungalowin jostain rannalta tai jos huvittaisi, niin voisimme lentää Afrikkaan. Olemme lähes koko ajan maksimissaan vuorokauden mittaisen matkan päässä myös Suomesta. Mitä enemmän paikkoja näkee, sitä paremmin sen tajuaa, ettei oikeasti ole nähnyt vielä mitään eikä ole mitenkään mahdollista nähdä kaikkea mitä haluaisi. Olemme jo oppineet karsimaan, mutta se tuottaa edelleen harmaita hiuksia. Onneksi meillä on aina se kuuluisa ”seuraava kerta”, mihin näkemättömiä paikkoja ja kokemattomia asioita voi siirtää.

Matkaa on tähän mennessä tehty arviolta 23 000 kilometriä emmekä ole vieläkään perillä. Parasta tässä onkin, että eihän meillä edes ole mitään päämäärää tai kohdetta. Olemme vain matkalla johonkin ja se tuntuu hyvältä. Matkan varrelta voi löytyä se kohde, jossa voimme todeta olevamme perillä tai sitten se on Suomi. Emme tiedä eikä meidän tarvitsekaan. Tällä hetkellä on vapauttavaa nukahtaa tänään täällä ja huomenna ehkä jossain muualla.